Polygonum bistorta L., Konnantatar.

Konnantattaren sormenpaksuisessa, ruskeanpunaisessa, S:n tai kaksois S:n tavoin käyristyneessä juurakossa on parkkiaineita (15—20 %), tärkkelystä (30 %), gallushappoa (O,5 %), pararabinia, bistortapunaista ja munanvalkuaisaineita (10%).

Juurakon käyttö rohdoksena niin hyvin kansan keskuudessa kuin aikaisemmin lääketieteessäkin nimellä Radix bistortae perustuu sen sisältämään tärkkelykseen ja parkkiaineisiin. Sitä on käytetty uutoksina ripuliin, suoliverenvuotoihin ja pitkällisiin katarreihin. Lönnrot sanoo juurakkoa vahvistavaksi ja sitä käytettävän punatautiin [verensekainen ripuli, dysenteria].

Polygonum hydropiper L., Katkerotatar.

Katkerotattaressa on erään karvasaineen ja liman ohella hiukan parkkiainetta (3,5 %).

Varemmin suositeltiin kasvin juoksevaa ekstraktia kuukautishäiriöihin ja rakko- ja peräpukamaverenvuotoihin.

Polygonum persicaria L., Hanhentatar.

Kansan keskuudessa on tätä kasvia käytetty kihdissä, rintasairauksissa, ripulissa ja pitkällisissä ihottumissa. Kasvista valmistettua teetä on juotu pitkällisessä tippurissa, ja se on niitä aineita, joiden avulla potilas luulee voivansa välttää lääkärin hoidon.

Polygonum dumetorum L., Pensaikkotatar.

Kasvin vesiuutosta on alettu uudelleen suositella ulostusaineena.

Polygonum aviculare L., Pihatatar.

Pihatatarta on kansan keskuudessa käytetty homerianateen (Herba polygoni) nimisenä lääkkeenä kaula- ja rintasairauksissa, vieläpä keuhkotaudissakin sekä kivitaudissa [esim. sappi- tai munuaiskiviä]. Katsoen kasvissa olevaan vähäiseen parkkiainemäärään, pieneen määrään eetteristä öljyä, hartsia ja piihappoa, on kasvin lääkeaineopillinen vaikutus tuskin selitettävissä. Pihatattaren siemeniä on käytetty nälkävuosina leivän asemesta.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.