Acer L. Wahteri. Lönn.

Botanical name: 

A. platanoides L. (R98: (metsä)vaahtera; lönn.) -- Kukkaperät kaljuja pystöisenä, tasakorkeana, huiskilona; lehdet kouramaisesti 5-liuskaisia, kaljuja-, liuskat ja hampaat suippoja. -- ☽ 6 kelt. k.
Metsäniit. kyl. (A.-K. St.-S.) Iso- ja ohutIehtinen pitkä, runsasvarjoinen puu.
Muist. -- Vahterista keväillä vuotaa mahalaa, josta kokoon keittämällä saadaan hyvää siirappia ja sokeria. Keskikohtainen puu antaa toista kannua mahalaa vuorokauteensa, ja 3:sta mahalakannusta on saatu 2 korttelia siirappia ja luoti sokeria. Myös juomaa, simaa ja etikkaa taitaan siitä käyttämälla saada. Aineensa puolesta vahteri on valkoista, kevyttä ja monenlaisiksi kapineiksi sopivaa puuta. Kasvaa siemenestä multaiseen tahi savisekaiseen maahan syksyllä kylvettynä ja on helppo sekä hoitaa että paikasta toiseen muuttaa. Kun vahteri sievään kasvaa isoksi kauniiksi puuksi, niin sillä ihmiset kyllä vähällä työllä ja vaivalla taitaisivat pihansa ja muut lähiseutunsa kaunistaa. Missä vanhoja vahtereita löytyy, siellä keväillä helposti saadaan vesoja niiden vaiheilta, ettei ole muuta vaivaa kun istuttaa ja sitte välimmiten kastella niitä. Mahalan ottamisen jälestä pitää reikä tapilla kiinni tukittamaan, muuten puu kuivettuu.


Flora Fennica. Suomen Kasvio, 1866, kirjoittaneet Elias Lönnrot ja Th. Saelan.