Mausteisia kaakaojuomia.

Botanical name: 

Kun lumi on maassa eikä voi lähteä maisemiin keräämään kotoisia yrttejä on aikaa lähteä lähikauppaan katsomaan eksoottisten hyötykasvien hyllyjä. Kaakao lämmittää mukavasti, joten perehdytään vähän siihen:

Hieman perustietoa kaakaosta

Kaakaopuun hedelmät kerätään talteen trooppisilla plantaaseilla 3-4 kertaa vuodessa. Pavut avataan ja siemenet kuivataan auringossa. Ne sisältävät noin 50 % rasvaa ja noin 2 % teobromiinia. Teobromiinin vaikutukset ovat aika lähellä koffeiinin.

Suklaata teet pavuista näin: murskaa pavut, lisää niihin sokeria ja tärkkelystä. Kaakaota teet melkein samalla tavalla, poista vaan murskaamisen yhteydessä osaa rasvasta.

Talteenotettua rasvaa voit käyttää esim. käsivoiteissa, salvoissa, ja huulirasvana.

Alunperin kaakaopuu tulee Azteekkien maasta, jossa papu käytettiin jopa rahana. Kun Cortez kävi moikkaamassa Montezumaa hän sai eteensä makeaa kaakao-juomaa, jota oli maustettu mm. vaniljalla. Espanjalaiset veivät kaakaota papuina mukanaan Espanjaan, viljelivät sitä Meksikossa ja möivät suklaana Eurooppaan.

Nykyään poistetaan liikaakin rasvaa kaakaopulverista. Voitkin testata millainen kaapissasi oleva aine on: ota pussista hieman, paina kasaan, katso pysyykö kasassa. Mitä rasvaisempaa kaakaojauhetta, sitä paremmin se pysyy kasassa, sitä parempaa laatua.

Olen huomannut että ekologis-tyyppisestä kaupasta ostettu kaakao on rasvaisempaa kuin perinteiset hollantilaiset, joita saa ruokakaupasta.

Sitten itse asiaan, eli miten kaakaosta saa eri makuisia juomia:

Kuumaa kaakaota eri tavoin

Meksikolainen kaakao

1 kg Soconusco -kaakaopapuja
500 g Caracas -kaakaopapuja
100 g manteleita, kuorittuina, hieman paahdettuja
100 g maapähkinöitä, kuorittuina, paahdettuina
1 rkl kanelia
500 g sokeria
1 tl muskottia
1 mausteneilikka
1 muna
2 munankeltuaista

Hienonna ainekset paitsi munat ja laita kuumaan paikkaan. Lisää munat, tee munankokoisia palloja kuumasta seoksesta, litistä 'pannukakuiksi', levitä kylmenemään. Kääri yksitellen talouspaperiin ja säilytä lasipurkissa. Säilyy pitkään, ja jokaisesta kakusta saa 4 kupillista kaakaota.

Yritin löytää kaakaopapuja Helsingistä: Tee- ja maustepuodista, Stockalta, Eksoottisten ruokien kauppa rautatieasemalla. Ei löytynyt. Soitin Fazerille - eivät myy eivätkä lahjoita, eikä Brunbergkaan. Jollei löydy voi käyttää tummaa kaakaota alla olevien reseptien pohjana. Henriette 27.11.1994

Champurrado - Meksikolainen kaakao I

3 rkl maissijauhoa
6 dl kylmää vettä
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata, hienonnettuna, tai kaakaokakkua (ks.yllä)
1 tl kanelia
4 dl maitoa

Sekoita maissijauhot kupilliseen vettä, lisää loput ja kaada siivilän läpi kattilaan. Kiehauta hitaasti koko ajan hämmentäen. Lisää sokeria, vaniljaa, kanelia ja suklaata koko ajan hämmentäen. Lisää maitoa vähitellen ja keitä kunnes seos sakenee.

Tässä on aika paljon vettä (6/10), ja maissijauhon sijasta käytetyn perunajauhon ansiosta koko juomasta tuli enemmänkin vanukas - hyvä sellainen, voi syödä maidon tai kerman kanssa, tai laittaa kahvin mausteeksi. Henriette 27.11.1994

Champurrado - Meksikolainen kaakao II

50 g taloussuklaa, tai kaakaokakkua (ks.yllä)
75 g sokeria
hitunen suolaa
1 tl hienonnettua kanelia tai 3 cm:n pala kanelitangosta
1 l maitoa

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna hitaasti välillä hämmentäen kunnes suklaa sulaa. Ota liedestä, poista kaneli. Vatkaa kuohkeaksi, tarjoa heti.

Meksikolainen kaakao III

12 dl maitoa
75 g tummaa suklaata, hienonnettuna, tai kaakaokakkua (ks.yllä)
1 tl kanelia
3 munaa, vatkattuina

Kiehauta maito, ota tulesta ja lisää suklaata kanelin kanssa vatkaten, kiehauta kun suklaa on sulannut kunnolla. Lisää munat koko ajan vatkaten kunnes seos on kuohkea. Tarjoa.

Meksikolainen kaakao IV

50 g taloussuklaa, tai kaakaokakkua (ks.yllä)
3 dl vispikermaa
4 dl maitoa
1 rkl sokeria - tai maun mukaan
1 muna
vaniljasokeria
kanelia

Sulata suklaa pienellä lämmöllä, ja lämmitä samalla vispikermaa ja maitoa melkein kiehuvaksi. Sekoita vähän kuumaa kermamaitoa suklaaseen, lisää sitten loput. Hämmennä koko ajan, pidä pienellä lämmöllä. Lisää sokeria.

Vatkaa munaa vaniljasokerin kanssa, lisää hieman kuumaa kaakaota jotta muna lämpenisi, ja kaada muna kaakaoon sitten. Hämmennä vielä 3 minuuttia, lisää kanelia ja tarjoile.

Kastilialainen kaakao (Espanjasta)

100 g kaakaojauhoa (mustaa, ei sokeroitua)
200 g sokeria
7 tl maissijauhoa
1 dl vettä
1 l maitoa

Siivilöi kaakao ja sokeri kattilaan, sekoita maissijauhot kylmään veteen ja sekoita hyvin kaakao-sokeriin. Kuumenna hämmentäen vispilällä, lisää maitoa vähitellen. Jatka hämmentämistä kunnes seos kiehahtaa. Anna kiehua 10 minuuttia välillä hämmentäen kunnes kaakao on paksua, kiiltävää ja täysin sileää. Tarjoile kuumana.

Espanjalainen kaakao - Chocolate Espanol

4 dl maitoa
50 g makeaa suklaata
½ tl kanelia
2 munaa, vatkattuina

Hämmennä maito, suklaa ja kanelia pienellä lämmöllä kunnes suklaa sulaa. Lisää munat ja vatkaa seosta kunnes se sakenee, välttäen keittämistä.

'Tavallinen' kaakao, hienona versiona

½ dl vispikermaa
2 dl maitoa
1 kanelitanko
1 vaniljatanko, halkaistu pitkittäin (tai 1-2 tl vaniljasokeria)
50 g erittäin hyvää tummaa suklaata, hienonnettuna
tuoretta vispikermaa

Kuumenna kermaa ja maitoa hitaasti kanelin ja vaniljan kanssa 15-20 minuuttia. Poista kaneli- ja vaniljatangot, lisää suklaata, hämmennä kunnes suklaa on sulanut täysin. Tarjoile kermavaahdon kera.

Appelsiinintuoksuinen kaakao

4 dl maitoa
100 g tummaa suklaata, hienonnettuna
3 palaa appelsiininkuorta, 5x3 cm
½ tl expressopikakahvia tai pikakahvia
⅛ tl jauhettua muskottipähkinää

Sekoita ainekset kattilassa, hämmennä pienellä lämmöllä kunnes suklaa sulaa. Kiehauta, hämmennä usein. Ota lämmöstä ja vatkaa kuohkeaksi, kiehauta taas. Vatkaa taas, kiehauta taas, vatkaa taas. Poista appelsiinin kuoret. Voit tarjota heti tai anna olla korkeintaan 2 tuntia huoneenlämmössä, ja kiehauttaa / vatkaa taas ennen tarjoamista.

Henriette Kress

(julkaistu Hyötykasviyhdistyksen Pähkylässä 4/1994)