Arctostaphylos uva-ursi (L.) Spr., Sianpuolukka.

Arbutus uva-ursi L. Jauhopuolukka, sianmarja, kangaspuola.
Arctostaphylos < arktos f kr) = karhu ja staphyle (kr) = viinirypäle;
uva ursi (lat) = karhunrypäle.

Muistuttaa puolukkaa. Lehdet vuoroittaiset, paksut, nahkeat, talvehtivat, ehytlaitaiset, kapean vastapuikeat, pyöreäpäiset, päältä tummanvihreät, kiiltävät, runsaasti verkkosuoniset, alta vaaleat, uurteissuoniset (eivät mustatäpläiset, kuten puolukalla); lehtilaita lyhytripsinen, ei taakäänteinen. Kukat valkeat tai punertavat kuten puolukalla, mutta kehä sikiäisalainen. Hedelmä punainen, mehuton luumarja, jossa 5 siementä. V, VI. Kankailla ja kallioilla; yleinen koko maassa. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Aasia, Pohjois-Amerikka.

Sianpuolukalla on lehdissään glykosideja arbutini (1,5—3,5 %) ja metyliarbutini, joista edellinen hajaantuu hydrokinoniksi, jälkimmäinen metylihydrokinoniksi, glykosidista karvasainetta erikolini, alkoholia ursoni, parkkiaineita (34 %), gallushappoa (6 %), ellaghappoa, gallotanninia, kiinahappoa (0,2 %) y. m. orgaanisia happoja sekä eetteristä öljyä (0,01 %).

Vaikkakin hydrokinoni (= p-dioksibentsoli) vaikuttaa jo suhteellisen pienissä määrissä myrkyllisesti, saaden aikaan ylenantoa, ripulia, kiihtymistiloja ja äkkiheikentymisen (kollapsin), ovat arbutini ja metyliarbutini vaarattomia, koska ne erottuvat munuaisten kautta muuttumattomina. Vasta virtsassa, tämän reagoidessa emäksisesti tulehduksissa, glykosidit hajaantuvat, ja silloin pääsevät hydrokinonin ja metylihydrokinonin voimakkaat antiseptiset ominaisuudet vaikuttamaan. Tästä johtuu sianpuolukan lehtikeitteen suotuisa vaikutus rakko- ja munuaispikaritulehduksissa sekä tippurissa. Parkkiaineet eivät tässä tapauksessa lisää vaikutusta, koska ne erittyvät virtsassa supistusta aikaansaamattomana gallushappona, vaan korkea parkkiainepitoisuus saa pikemminkin aikaan joskus, varsinkin lapsilla, mahanärsytyksen ja ylenannon keitteen nauttimisen jälkeen.—Erikolini on vähän vaikuttavaa ja käytännöllisesti katsoen vaaratonta.—Ursonin lääkeaineopillista vaikutusta ei tunneta.—Parkkiainepitoisuutensa takia taas sianpuoli lehdet vaikuttavat limakalvoihin supistavasti.

Sianpuolukan lehtiä, Folia uvae ursi, on käytetty Pohjoismaissa jo kauan kotilääkkeenä ja lääketieteessä jo 1200-luvulta, mutta varsinaisesti vasta 1700-luvun loppupuolelta lähtien tavallisesti dekoktina (15—30:100) rakkoja munuaissairauksissa, munuaistulehduksessa, verivirtsaisuudessa, rakkokatarrissa, pitkällisessä rakkotulehduksessa, johon liittyy märkimistä rakon limakalvossa, valkovuodossa j.n.e. Arbutinin hajaantuessa muodostuvasta hydrokinonista värjäytyy virtsa olivinvihreäksi.

Kansanlääkinnöissä käytetään sianpuolukan lehtiä, paitsi pitkällisessä rakkotulehduksessa, munuaistulehduksessa ja virtsapakotuksessa, myös tahdottomassa virtsanlaskemisessa, siemensyöksyissä, pitkällisessä valkovuodossa sekä pitkällisessä ripulissa.

Sianpuolukkaa on käytetty myös hienompien nahkain parkintaan ja alunan kanssa harmaavärjäykseen.

Rohdokseksi aiotut lehdet kerätään touko—heinäkuussa käsin tai harvalla kammalla alle asetetulle kankaalle. Oksanosista huolellisesti puhdistettuina ne kuivataan varjoisassa paikassa, jolloin ne menettävät noin 3/4 painostaan.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.