Cupressaceae. Kypressikasvit.

Juniperus communis L., Kataja.

Juniperus, iuniperus (lat) = roomalaisten katajasta käyttämä nimi; communis (lat) = yleinen.

½—3 m korkea pensas tai matala puu. Neulaset kapeat, pistävät, tav. 10—15 mm tai vain 5—7 mm (ulkosaarilla, tuntureilla) pitkät. Kukat kaksikotiset. Kävyt marjamaiset, ensimmäisenä vuonna sinisen vihreät, seuraavana vuonna kypsyvät, mustat, sinertävän vahahärmeen peittämät, kolmisiemeniset. V, VI. Erilaisilla kasvupaikoilla; yleinen koko maassa. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Aasia, Pohjois-Afrikka, Pohjois-Amerikka.

Kaikissa kasvinosissa on eetteristä öljyä, marjoissa 0,5—2 %. Sen lisäksi on marjoissa sokeria (20—40 %), parkkiaineita, rasvaöljyä ja orgaanisia happoja. Eetterisessä öljyssä on borneolia, terpinenolia ja kadinenia muiden terpenien ohella.

Katajan eetterinen öljy, kuten eetteriset öljyt yleensäkin, aiheuttaa iholle punoitusta ja kuuman tunteen, kauemmin vaikuttaessaan tulehdusta rakkulamuodostuksin. Limakalvoihin sen vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Sisällisesti nautittuina voivat pienet määrät sitä kiihottaa ruokahalua ja edistää ruoansulatusta, suuremmat annokset saavat aikaan kipuja, ylenantoa ja ripulin, veren samalla lisääntyessä suoliston verisuonissa. Imeytymisen kautta voi öljy vaikuttaa muihinkin sisäelimiin, jolloin ilmenee vaikeita aineenvaihtohäiriöitä; munuaiset kiihottuvat ja vahingoittuvat. Suurista annoksista voi koitua virtsanerityksen lakkaaminenkin.—Useimmat eetteriset öljyt ovat enemmän tai vähemmän antiseptisia, mikä johtuu niiden terpeni- ja fenolipitoisuudesta, sillä nämä tunkeutuvat haihtuvaisuutensa ja lipoidiliukoisuutensa takia helposti alkulimaan ja mikroorganismeihin.

Katajaöljyn vaikutukset ovat muuten samantapaiset kuin tärpättiöljyn, mutta munuaisten toimintaan ne ovat huomattavammat. Sen aiheuttamana esiintyy näet voimakas virtsan eritys, virtsanheittotarve, kipuja munuaisten seuduissa ja virtsattaessa, virtsassa on verta ja munanvalkuaista sekä joskus orvokin haju.

Myrkytyksen hoito on sama kuin tärpättiöljymyrkytyksessä (ks. s. 51).

Katajanmarjoja, Fructus juniperi, on käytetty lääketieteessä jo ainakin keskiajalta alkaen joko pulverina, infuusina tai niistä puristettuna mehuna, virtsaneritystä kiihottavaksi lääkkeeksi. Nykyään käytetään katajanmarjoja virtsaneritystä kiihottamaan ja mahalääkkeenä etupäässä eläinlääkinnässä, marjoista saatua eetteristä öljyä sisällisesti myös virtsaa erittävänä ja hiostavana aineena sekä ulkonaisesti spriiliuoksena ja linimenteissä reumatismiin.

Kansanlääkkeenä on katajanmarjoilla ollut laaja käyttö. Niistä yksin tai yhdessä havujen kanssa keitettyä teetä juodaan keuhkoputkikatarrissa, astmassa, kaikenlaisissa munuais- ja rakkosairauksissa ja niistä aiheutuneessa vesitaudissa, kroonillisessa suolikatarrissa, kihdissä ja reumatismissa. Kihdin, iskiaksen, noidannuolen ja reumatismin vaivoja vastaan poltetaan myös hiilillä pari kourallista marjoja tai tuoreita oksia, ja niistä lähtevän savun ja höyryn annetaan imeytyä villapeitteeseen, johon sitten sairas kiedotaan. Seurauksena pitäisi olla voimakkaan hikoilun ja kipujen lieventymisen. Katajanmarjasiirappia nautitaan vilustumisessa ja yskässä. Katajapuun pihkaa on käytetty myös virtsan- ja hieneritystä kiihottamaan sekä verta puhdistavana rohtona. Puustakin, jota sanotaan tehoisimmaksi juuren niskasta, valmistetaan teetä edellämainittuihin vaivoihin. Katajaöljyllä voidellaan jäseniä reumatismissa. Katajanmarjoja ja -havuja on käytetty myös huoneitten desinfioimiseen.—Katajaa on myös muinoin käytetty humalan asemesta oluessa ja kaljassa. Runsaan sokeripitoisuutensa takia on katajanmarjoista valmistettu n. s. hollantilaista paloviinaa (genever) ja Pohjoismaissa eräänlaista kaljaa, »katajanmarjajuomaa».

Rohdokseksi tarkoitetut marjat kerätään syksyllä aivan roskattomina ja kuivataan joko huoneessa tai ulkosalla varjoisassa ja ilmavassa paikassa. Kuivatut marjat säilytetään astioissa, ilmavassa, kuivassa paikassa. Vain kypsät, kunnolliset marjat kelpaavat. Raa'at, vihreät, punaisenruskeat tai ryppyiset marjat ovat kelvottomia. Huomattava on, että katajanmarjat kypsyvät meillä vasta kolmantena kesänä hedelmöityksestä, joten samassa pensaassa on sekä kelpaamattomia, raakoja, että kypsiä marjoja.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.