Raphanus raphanistrum L., Peltoretikka.

Siemenissä on sinalbinia ja myrosini-fermenttiä.

Lääkekäyttöä ei peltoretikalla liene sanottavammin ollut yleisyydestään ja sisältämistään aineista huolimatta kansankaan keskuudessa.

Vaikutuksiltaan edellisten sinappiöljyjen kaltaisia, maultaan kirpeitä ja allylisinappiöljylle lähisukuisia, rikkipitoisia eetterisiä öljyjä on myös ainakin seuraavissa Cruciferae-heimon kasveissa, joilla on useinkin ollut osuutensa kansanomaisissa lääkityksissä:

Alliaria officinalis Andrz., Litulaukka.

Alliaria alliacea R. & B., Sisymbrium alliaria Scop.

Litulaukan kaikissa osissa on erästä sinappiöljyksi hajaantuvaa glykosidia ja myrosini-fermenttiä sekä kasville hajun antavaa eetteristä sipuliöljyä.

Litulaukkaa on käytetty rohdoksena vain kansan keskuudessa. Lönnrot mainitsee kasvista: »Vesityttävä ja löysäävä. Käytetään sisällisesti sulkua [tukehduttava hengenahdistus], ulkonaisesti mätähaavoja vasten. Kun lehmät sitä syövät, saa maito sipulin maun.» Haavoihin käytetään tuoretta, muserrettua kasvia kääreissä.

Cochlearia officinalis L., Rohtokuirimo.
Cochlearia danica L., Tanskan kuirimo.
Armoracia rusticana (Lam.) G. M. Sch., Piparjuuri.

Cochlearia armoracia L., Nasturtium armoracia (L.) Fr.

Rohtokuirimossa on glykosidia glykokoklearini ja piparjuuressa glykosidia sinigirini, jotka kasveissa olevan myrosini-fermentin vaikutuksesta hajaantuvat sinappiöljyiksi, edellinen, glykokoklearini, butylisinappiöljyksi ja jälkimmäinen, sinigrini, allylisinappiöljyksi. Piparjuuressa on myös vapaata sinappiöljyä, josta nenän ja silmien ärsytys kasvia käsiteltäessä johtuu.

Rohtokuirimon versoa, Herba cochleariae recens, on vuodesta 1557 lähtien suositeltu keripukkiin, johon sitä on käytetty tuoreena, samoin kuin vesitautiin [nestekertymä] ja verenpuhdistukseenkin infuusina (15:100) sekä kasvista puserrettua mehua sisällisesti reumatismiin, virtsaneritystä kiihottamaan ja maksatauteihin; ulkonaisesti alkoholisena uutoksena ihoa kiihottamaan ja suu- ja kurlausvetenä ikenien sairauksiin.

Piparjuuren juurta, Radix armoraciae, taasen on lääketiede käyttänyt virtsaneritystä kiihottamaan ja eräissä lääkevalmisteissa. Yöhikoilun ja ripulin aikana on sitä kuitenkin kartettava.

Kansanlääkinnöissä on piparjuurta käytetty muserrettuna ihoa kiihottavissa hauteissa, hunajaan muserrettuna yskässä ja keuhkotaudissa sekä virtsaneritystä kiihottavana aineena. Kesakoiden ja maksapilkkujen poistamiseksi pestään ihoa aamuin ja illoin piparjuurimehun ja etikan seoksella. Lönnrot mainitsee piparjuuren käytöstä: »Käytetään juomassa, viinissä tahi maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia [nestekertymä], kerpukkia, rinnanahdistusta ja kivitautia [esim. sappi- tai munuaiskiviä] vasten joko yksinään tahi männynkerkkäkeitteen taikka katajamarjasiirapin kanssa sekaisin. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisänäisessä kivussa, vatsan väänteissä j.n.e. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.» — Piparjuurivesi estää maidon juoksettumisen ukkosilmalla.

Sisymbrium officinale (L.) Scop., Rohto-pernaruoho.

Versossa on erästä sinappiöljyksi hajaantuvaa glykosidia ja myrosini-fermenttiä.

Verson, Herba erysimi, keitettä käytetään äkillisessä kurkanpäänkatarrissa ja käheydessä, johon sitä pidetäänkin erittäin hyvänä. Ranskassa onkin rohto-pernaruohon nimenä »herbe aux chantres». Lisäksi käytetään kasvia virtsaneritystä kiihottamaan ja ysköksiä poistavana sekä keripukin ja rintatautien lääkkeenä sisällisesti.

Descurainia sophia Web. & Berth., Litutilli.

Sisymbrium sophia L.

Siemeniä ja versoa on käytetty puna- ja kivitaudissa [esim. sappi- tai munuaiskiviä] sekä matolääkkeenä.

Cardamine pratensis L., Niittyluhtakaali.

Kasvissa on butylisinappiöljyä.

Kasvin mehua nautitaan keripukissa. Kukkia ja siemeniä käytetään suonenvedossa. Kasvin on huomattu vaikuttavan edullisesti sokeritaudissa sokerin eritykseen ja muihin taudin aiheuttamiin oireisiin.

Cardamine amara L., Puroluhtakaali.

Kasvissa on erästä sinappiöljyksi hajaantuvaa glykosidia ja erästä karvasainetta.

Rorippa palustris Bess., Suonenätti.

Nasturtium palustre DC.

Virtsaneritystä kiihottava. Käytetty myös matolääkkeenä ja keripukissa. Lönnrot pitää suonenätin siemeniä mausteeksi sinapinsiementen veroisina.

Lepidium ruderale L., Pihakrassi.

Lönnrot sanoo kasvista puserrettua mehua käytetyn kivitaudissa, ja sen väkevän hajun karkoittavan luteet.

Thlaspi arvense L., Taskuruoho.

Lutikkaheinä.

Kasvissa on erästä allylisinappiöljyksi hajaantuvaa glykosidia.

Taskuheinän sanotaan vuoteeseen pantuna karkoittavan luteet. Lehmäin syödessä kasvia tulevat maito, voi ja juusto pahanmakuisiksi.

Capsella bursa pastoris (L.) Med., Lutukka.

Capsella < capsula (lat) = pieni tasku; bursa (lat) = kukkaro, tasku; pastoris (lat) = paimenen.

Yksivuotinen, 10—40 sm korkea rikkaruoho. Lehdet hyvin vaihtelevat, varsilehdet nuolityviset. Kukat pienet, valkeat, suojuslehdettömissä tertuissa. Lidut kolmiomaisen vastaherttaiset, litteät. Lutukka tuoksuu hiukan vastenmieliseltä ja maistuu pureksittaessa kirpeältä ja inhottavalta. V—X. Yleinen koko maassa. Levinnyt kaikkialle paitsi tropiikkeihin.

Lutukalla on siemenissään sinappiöljyksi hajaantuvan pienen glykosidimäärän ohella kaikissa osissaan rodanivetyä.

Lutukassa loisii kuitenkin monasti eräs sieni, Cystopus candidus O. Ktze (= Albugo candida), jolloin koko kasvi näyttää homeiselta ja sisältää tyraminia sekä kolinia ja sen asetyliesteriä asetylikolinia, aineita, joita on pidettävä sienen aiheuttamina. [Heinrich Cappenbergin äskeisten tutkimusten mukaan olisi edellämainittuja aineita myös terveissä kasviyksilöissä, joten ne eivät olisikaan k. o. leväsienen aiheuttamia.]

Tyramini vaikuttaa verenpainetta kohottavasti, kiihottaa sydäntä ja saa emän lihaksissa aikaan rytmisiä supistumisia (kontraktioita) kuten asetylikolinikin.

Rademacher käytti versoa, Herba bursae pastoris, tinktuurana ja salvana verenvuotoihin ja rakkosairauksiin. Sitä on myös käytetty korvaamaan Secale cornutumia (ks. s. 25), mutta sen käytöstä on luovuttu vaikuttavain aineiden määrän vaihtelevaisuudesta johtuvan epävarmuuden ja niiden epätäydellisen vaikutuksen takia.

Kansan keskuudessa on lutukkaa käytetty verenvuodoissa, mahahäiriöissä, ripulissa, virtsapakotuksessa, nivelreumatismissa, sikiönlähdetykseen sekä myös vilutaudissa [malaria].

Rohdokseksi kerätään lutukan juurettomat versot kesä—syyskuussa ja kuivataan nopeasti varjossa.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.