Juniperus L. Kataja. En.

J. communis L. (R98: (koti)kataja; en) -- Neulasia 3 säteettäin, tasasoukkia, äimämäisiä, suippoja, pidemmät kun hedelmä. -- ☽ 6. -- β nana: neulaset leveämpiä, m. suikeita, käyriä t. limittäisiä, ei paljon pidemmät hedelmää.
Metsissä, tav. (E.-L. Lv.; β P. L. Lv.) Pensas, harvoin matala puu, sinisilla marjamaisilla, kuivahkoilla hedelmillä: Katajan-marjoja. -- b:n neulaset pitkulaisempia ja myötäisempiä, paljon eriävä a:sta, joksi se kuitenki tuntureilla selvästi muuttuu: J. nana Willd.
Muist. -- Keite-vettä murskatuista katajanmarjoista ja hakatuista katajan havuista juodaan eduin vesi- ja sulku-taudeissa, kerpukissa j. n. e. Höyryä tästä juomasta käytettiin vasten huonoa kuuloa ja korvanuhoa; höyryn annettiin nousta korvaan ratintorvesta. Katajanmarjat ja havut käyt. savuttamiseksi huoneissa vasten tarttuvaisia tauteja. Katajanöljyä pyhkäistään rammoille jäsenille ja luun-särkyyn. Koko puussa on hienoa pihkaa, joka on tehollista, hiestyttävää, vesityttävää, puhdistavaa, j. n. e. Puu on tehollisinta liki juurta.
Marjat käyt. juomaan, hilloksi j. n. e. Niistä taidetaan myös keittää paloviinaa. Kuorista saadaan niiniä köysiksi, matoiksi j. n. e. Puulaji on kovaa, soveliasta juoma-astioiksi ja muiksi. Katajan-pihkaa kootaan muuriaisilta, ja löytyy muuriaispesien alla; sitä käyt. keitin-öljyihin (vernissoihin), ja hienonnettuna raapituksiin paperille, ettei muste (läkki) levene ja käy lävitse.
Samaan aikaan kun kataja ja tuomi kukoistavat, kutee lahna.

Flora Fennica. Suomen Kasvio, 1866, kirjoittaneet Elias Lönnrot ja Th. Saelan.