Agropyrum repens (L.) PE. Juolavehnä.

Triticum repens L.
Agropyrum < agros (kr) = pelto ja pyros (kr) = vehnä; repens (lat) = ryömivä, suikertava.

Monivuotinen, 30—100 sm korkea heinä. Juurakko pitkä, haarainen, nivelikäs. Nivelsolmujen kohdissa lisäjuuria ja valkeita, nahkeita tuppia. Korsi kankea, sileä. Lehdet jäykähköt, 6—12 mm leveät. Kieleke lyhyt. Tähkylät 2-puolisesti lapakolla, 5—9-kukkaiset, lappea puoli lapakkoon päin, 2-kaleiset. Kaleet suipot, 2/3—3/4 tähkyläin pituudesta. VI, VII. Viljelysmailla, pientarilla, rannoilla j.n.e.; yleinen koko maassa. Levinneisyys: Eurooppa, Aasia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka.

Juolavehnän juurakossa on tritisini-hiilihydraattia, sokeria ja limaa (7—10 %), mutta ei tärkkelystä.

Rohdoksena on juolavehnää käytetty vanhoilta ajoilta saakka. Kasvin juurakosta, Rhizoma graminis, valmistettua uutosta, Extractum graminis, samoin kuin juurakon keitettä on nautittu virtsaneritystä kiihottavana, verta puhdistavana ja lievänä ulostusaineena. Juurakon uutosta käytetään Saksassa myös halpana, sitovana aineena pillerien valmistuksessa.

Keski-Euroopassa käyttää kansa juolavehnäteetä keuhkoputkikatarreissa ja pitkällisissä ruoansulatushäiriöissä, mutta varsinkin niveltulehduksen jälkivaivoissa. Pitkällisen ihottuman hoidossa kilpailee juolavehnä hiekkasaran kanssa. Lönnrot mainitsee juurakon nälkävuosien leipäaineksena.

Samoihin tarkoituksiin kuin juolavehnää käytetään kansanlääkityksissä myös lehtikastikkaa, Calamagrostis lanceolata Roth, ja muitakin kastikkalajeja sekä järviruokoa, Phragmites communis Trin. Näiden juurakoissa on runsaasti sokeria.

Kaikissa heinäkasveissa on huomattavasti piihappoa.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.