Saippua.

"Puhtaus on puoli ruokaa, sano entinen akka, kun jouluauttuna paitansa käänti."
(Satakuntalainen sananparsi.)

Tahrojen poisto.

Veden pehmentäminen.

Pesuaineiden määrät suurpesussa.

Pesujauheet.

Tuhkalipeä.

Lipeäkivi.

Potaska.

Sooda.

Suolavesipesu.

Saippuajuuripesu.

Katajavesipesu

Vauvan vaatteiden pesu.

Nyrkkipyykki.

Ikkunaverhojen pesu.

Työvaatteiden pesu.

Hiekka saippuan korvikkeena.

Omatekoinen käsienpuhdistusjauhe.

Pihkasaippua.

Tekokuitukankaitten suurpesu.

Liotus.

Pesu.

Kuumentaminen, ei kiehuttaminen.

Huuhtominen.

Kuivatus.

Mankeloiminen.

Erikoispesut.

Sillavillakudonnaisten pesu.

Sota on vienyt meiltä -- eräitten muitten tarvikkeitten ohella -- melkein tyystin myöskin saippuan. Olemme neuvottomia: miten nyt puhdasta? Olemme niin tottuneet saippuan runsaaseen käyttöön, että emme osaa kuvitellakaan puhtauden harrastamista ilman kuohuvaa saippuavaahtoa.

Puhtaus on nyt kuitenkin luotava ilman saippuaa -- siihen on pakko, sillä likaisuuteenkaan emme voi vaipua. Onko tämä mahdollista? On. Sillä ei ihmiskunnalla ole aina ollut saippuaa. Tosin silloin, kun sitä ei vielä ollut keksitty, ei harrastettu niin suurta puhtautta kuin nykyisin, mutta silloin ei myöskään tiedetty kaikkia niitä keinoja, jotka me nyt tunnemme. Saippuaton puhtaus -- siinä tämän hetken muoti.

Saippuan asemesta käytettiin vanhalla ajalla vaatteiden pesuun potaskaa ja -- mädätettyä virtsaa. Vanhassa Roomassa oli sen ajan kangastehtailijoilla oikeus asettaa kadunkulmiin astioita viimemainitun aineen kokoamista varten, koska he tarvitsivat sitä teollisuudessaan, niinkuin nykyäänkin kangastehtaissa käytetään saippuaa suuria määriä. Myös eräitä vedessä vaahtoavia kasvinosia, esim. ns. saippuajuurta, käytettiin kankaan pesuun.

Mikäli historiallisista lähteistä on saatu selville, on saippuan keksimistä pidettävä vanhojen germaanien ansiona. Pliniuksen mukaan valmistivat he sekä kovaa että pehmeää saippuaa vuohen rasvasta ja pyökkipuun tuhasta. Mutta sitä käytettiin pääasiallisesti kauneudenhoitovälineenä, nim. hiusten värjäämiseen ja kiilloittamiseen.

Yleensä saippuan valmistus pysyi kotiteollisuutena 19. vuosisadan alkuun saakka, jolloin se uusien raaka-aineiden, kasvirasvojen ja niiden saippuoittamiseen sopivien halpojen kemikaalien saannin johdosta alkoi muuttua tehdasteollisuudeksi. Aikaisemminkin kyllä puhutaan saippuatehtaista Etelä-Euroopan maissa ja Englannissa, ja erikoisena saippuakaupan keskuksena oli keskiajan lopulla Venetsia ja myöhemmin Marseille. Mutta silloiset saippuatehtaat olivat varsin vaatimattomia saippuakeittämöitä. Nykyisiin suurtuotantoa harjoittaviin tehtaisiin verrattavia laitoksia ei ollut olemassa. Kun saippuan kemiaa ei tunnettu, oli valmistus epävarmojen kokeilujen ja sattuman varassa. Valmistustapoja pidettiin visusti salassa, ja ne siirtyivät perintönä isältä pojalle.

Mitä sitten on nykyaikainen saippua?

Se on kemiallisessa merkityksessä rasvahappojen natriumsuolaa (kova saippua) tai kaliumisuolaa (suopa). Yleisesti tunnettua on, että saippuaa valmistetaan sekä eläin- että kasvirasvoista. Mutta vaikka rasva on saippuan raaka-aine, niin saippuan valmistukseen ei tarvita kaikkia rasvan aineosia. Rasvat ovat rasvahappojen ja glyseriinin yhdistyksiä. Saippuan valmistukseen ei tarvita rasvassa olevaa glyseriiniä, vaan ainoastaan rasvahappoja, jotka metallin kanssa yhdistyessään muodostavat saippuaksi nimitetyn suolan. Koska saippuaan tarvitaan rasvahappoja eikä glyseeriniä, kuuluu rasvojen saippuaksi muuttamiseen rasvojen hajoittaminen rasvahapoiksi ja glyseriiniksi sekä rasvahappojen muuttaminen niiden natriumi- tai kaliumisuolaksi. Tavallisimmat rasvahapot ovat palmitiini-, steariini- ja öljyhappo. Eri rasvoissa on muitakin happoja, jotka antavat niille tiettyjä ominaisuuksia ja jotka myös joutuvat saippuaan. Niinpä kookosöljyssä on lauriini- ja myristiinihappoa. Eräissä traanilajeissa on niille ominaisia erikoishappoja. Rasvahapoista puhuttaessa on mainittava myöskin havupuiden pihkassa olevat hartsihapot, jotka emäksien kanssa muodostavat vedessä kuohuvaa saippuaa samalla lailla kuin rasvahapotkin. Hartsisaippuaa käytetään paitsi erikoistarkoituksiin tavallisesti sekoitettuna muihin saippuoihin.

Saippuan raaka-aineena käytetään siis rasvoja, rasvahappoja, hartsia ja emäksiä eli alkaleja (kali- ja natrionilipeää sekä soodaa). Näiden lisäksi käytetään erinäisiä ns. täyteaineita, joiden pääasiallinen tehtävä on lisätä tavaran kokoa ja painoa. Enimmän käytetty täyteaine on vesilasi, jolla on jonkin verran puhdistavaakin vaikutusta. Sellaiset täyteaineet kuin talkki, savi, tärkkelys ja liima ovat aivan arvottomia.

Saippuan valmistukseen kelpaavat useimmat eläin- ja kasvirasvat. Eläinrasvoista on tärkein tali. Siitä tulee valkeaa, kiinteää ja kovaa saippuaa. Pääasiallisesti käytetään naudan, -lampaan ja -hevosen talia sekä luurasvaa. Kasvisrasvoja käytetään saippuan valmistamiseen suunnattomia määriä. Tällaisia kasvisrasvoja ovat m.m. kookosrasva, palmu-, palmuydin-, kaakao-, oliivi-, maapähkinä-, risiini, puuvillasiemen- ym. öljyt.

Tavallisimmat saippualajit ovat ns. ydinsaippuaa. Sitä voidaan valmistaa joko rasvoista, keittämällä niitä natroni- tai kalilipeän kanssa, tai rasvahapoista, keittämällä niitä soodaliuoksen kanssa. Saippuan keittäminen rasvoista tapahtuu siten, että saippuoitettava rasvamäärä pannaan kiehuvaan lipeään suureen keittokattilaan. Pian koko massa muuttuu maitomaiseksi liemeksi, emulsioksi. Jos lipeää on saippuoitumiseen tarvittava määrä, tulee seos määrätyn ajan kuluttua kirkkaammaksi: muodostuu saippualiima. Sen syntyessä on rasva hajaantunut glyseriiniksi ja rasvahapoiksi ja rasvahapot yhtyneet lipeän natriumin kanssa natriumsuolaksi eli saippuaksi. Nämä aineet ovat saippualiimassa toisiinsa sekoittuneena. Jotta ne saataisiin erkanemaan, suolataan saippualiima sekoittamalla siihen tavallista hienoa keittosuolaa. Kun saippua vaikeasti liukenee suolaiseen veteen, nousee se kevyempänä keittoliemen pinnalle ja sen alle jää ns. aluslipeä, johon glyseriini ja epäpuhtaudet sekoittuvat. Kun aluslipeä lasketaan pois, jää jäljelle puhdas saippuamassa. Keittokattilasta joutuu saippua jäähdytysmuotteihin, joista saippua voidaan sitten irroittaa möhkäleinä. Saippuamöhkäle paloitellaan ja leimataan tehtaan tavaramerkillä sekä pakataan laatikkoihin kauppaan lähetettäväksi.

Saippuan keittäminen rasvahapoista tapahtuu joko samalla tavoin kuin rasvoistakin natronilipeän avulla tai tavallisimmin soodaliuosta käyttäen. Edellä selitetyllä tavalla valmistettu saippua sisaltää 60-65 % rasvahappoja. Eri rasvojen antama saippuamäärä vaihtelee jonkin verran. Esimerkiksi 100 kg:sta talia saadaan 155-165 kg ydinsaippuaa, mutta monista kasvirasvoista vain 130-140 kg. Täyteaineena käytetään meillä enimmäkseen vesilasia. Mutta kuluttajan on edullisinta käyttää täyttämätöntä saippuaa -- sitten kun sitä taas saa.

Saippuat jaetaan kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksiensa sekä valmistustapansa perusteella koviin natronisaippuoihin ja pehmeisiin kalisaippuoihin. Natronisaippuat luokitellaan ydin-, liima- ja puoliydinsaippuoihin. Ydinsaippuoita taas ovat pyykki, hieno- ja lääkesaippuat sekä saippuahiutaleet ja -jauheet.

Tuollaista siis on -- aivan lyhyesti selostaen -- saippua. Sellaisena lian poistajana, joka ei vahingoita pestävää kangasta eikä ärsytä ihoa, ei saippualle vedä vertoja mikään muu aine. Lika on kankaan, ihon tai esineen pintaan tarttuneita vieraita aineita. Näiden vieraiden aineiden kiinnittäjänä on tavallisesti rasva. Saippuan vesiliuoksella on liuottava vaikutus rasvaan ja siihen tarttuneeseen likaan. Jos samalla käytetään kuumaa vettä, pehmiää rasva sitä helpommin ja muuttuu juoksevaan muotoon. Nestemäiset rasvat muodostavat vedessä huljutettaessa maitomaisen seoksen, ns. emulsion. Saippualla on se ominaisuus, että se edistää tuollaisen emulsion syntymistä. Tässä emulsiossa rasva ja sen mukana lika ovat jakaantuneet pieniksi veteen sekoittuneiksi hiukkasiksi, mutta ne pysyvät kankaan tai muun pestävän esineen pintavedon vaikutuksesta edelleen siinä kiinni. Tarvitaan toinen vielä suurempi pintaveto irroittamaan ne toisistaan. Se saadaan syntymään saippuan vesiliuoksella. Jos saippuaa huljutetaan vedessä, syntyy runsaasti kuohua, joka on saippuan muodostamia ilmarakkuloita. Tässä kuohussa on laajempi pinta ja suurempi pintaveto kuin pestävässä kankaassa ja se kiinnittää itseensä rasva- ja likaliuoksen, joten kangas tulee puhtaaksi.

Suorastaan ihmeellistä ainetta tuo saippua -- eikö niin?

Mutta valitettavasti ei sitä meillä nyt ole tarpeeksi -- tai oikeammin sen raaka-aineita. Tali on tuotu maahamme Australiasta ja Amerikasta, kookosrasva Afrikasta ja palmu- ym. öljyt Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Sota on katkaissut tuontiväylät. On tultava toimeen melkein ilman saippuaa. Ja silloin tarvitaan uusia ja erikoisia pesukeinoja ja -tapoja. Seuraavassa niitä esitellään.

Tahrojen poisto.

Ennen tahran poistoa otetaan selville sen laatu. Oheisesta taulukosta selviää, millä aineella mikin tahra poistetaan. Pehmeä tilkku kastetaan tahranpoistoaineeseen ja sillä hangataan tahra puhtaaksi. Paha tahra arassa kankaassa poistetaan siten, että tilkku asetetaan tahran alapuolelle, tahraveteen kastettu tilkku asetetaan tahran päälle ja tahrakohtaa hangataan käsien välissä. Villaisen puvun hikinen kaulus puhdistetaan siten, että puvunlaatuinen kangas kääritään kovaksi rullaksi, kastetaan mietoon ammoniakkiin ja sillä hangataan kaulus puhtaaksi. Arkavärisille käytetään mieluummin saippuajuuri- tai kvillajaliuosta. Tahrojen nopea poisto villaisesta kankaasta pidentää vaatteen ikää.

Ennen pesua suoritettu tahrojen poisto helpottaa pesutyötä.

Tahrojen poisto:

Veden pehmentäminen.

Pehmeitä vesiä ovat järvi-, joki- ja sadevesi, mutta kaivo, lähde- ja merivedet sisältävät kalkki- ja magnesiumsuoloja, jotka tekevät veden kovaksi. Kovassa vedessä kuluu hukkaan suuret määrät saippuaa, ennenkuin se muodostaa likaa irroittavaa kuohua. Esim. kun Helsingin vesijohtovesi on 4 kovuusastetta, menee 100 litrassa vettä n. 50 g. saippuaa kalkin saostamiseen. Kova vesi on vaatteillekin vahingollista. Kalkki nim. syöpyy kankaan kuituihin lahottaen niitä.

Nykyisenä saippua- ja vaatepulan aikana täytyy vedessä olevat suolat saostaa säännöstelyvapailla aineilla, kuten soodalla, lipeillä tai kortittomilla pesujauheilla. Vaikkakin veden kovuusaste vaihtelee eri paikkakunnilla, pidetään määränä, että lisäämällä sangolliseen vettä n. 1 rkl. soodaa pehmenee vesi. Kun pehmeneminen vie aikaa, on se tehtävä hyvissä ajoin, n. 24 t. ennen veden käyttöä. Lämmittäminen edistää pehmenemistä. Pehmentynyt vesi olisi kaadettava toiseen astiaan, jolloin pohjalle laskeutunut kalkkisakka saadaan pois.

Pesuaineiden määrät suurpesussa.

Pestäviä: 20 kg. valkoisia ja 5 kg. kirjavia.

Kylmään liotukseen: 100-150 l vettä sekä jotakin seuraavista aineista: 200 g vedet. soodaa, 300-500 g kidesoodaa, 1 pakkaus kortitonta pesujauhetta, 1 l. tuhkalipeää sangolliseen vettä.

Haudutukseen: 50 l. vettä, jotakin edellämainituista liotusaineista sekä lisäksi 125 g saippuaa (½ palaa). -- Hieromiseen: vettä, saippuaa mikäli riittää. Keittämiseen: 50 l. vettä ja jotakin seuraavista aineista: 250 g potaskaa, 100 g lipeäkiveä, 4-6 l tuhkaa. -- Huuhtomiseen: ensimmäinen huuhdevesi lämmin, lisäksi 2-3 kylmää huuhtelua väljässä vedessä.

Pesujauheet.

Kokoomuksensa vuoksi sopivat säännöstelyvapaat pesujauheet veden pehmentämiseen (1 rkl. sangolliseen vettä) sekä pestävien liottamiseen. Kussakin pakkauksessa olevaa käyttöohjetta on tarkasti seurattava, ja pesujauhe on ensin sekoitettava pieneen, lämpimään vesierään ennenkuin se yhdistetään liotusveteen. Näin menetellen ei jää sulamattomia ainehiukkasia tekemään tuhoa kankaan kuiduissa.

Tuhkalipeä.

Koivupuun tuhkasta saadaan parasta lipeää, mutta muunkin puun, paitsi lepän, kelpaa. Tuhkasta seulotaan pois hiilet ja roskat. Nopeimmin saadaan lipeää, kun sangollinen tuhkaa pannaan saaviin ja 8-10 sangollista kuumaa vettä kaadetaan päälle. Sakkaa hämmennetään hetkinen, saavi peitetään ja kun sakka on laskeutunut, kaadetaan kirkas lipeä pinnalta. Tällaista lipeää käytetään noin yksi litra sangolliseen vettä. Tämä sopii vaatteiden liottamiseen ja siivouksiin sekä lehmien pesuun. Pestyjen vaatteiden keittämistä varten pannaan tuhka kaksinkertaiseen tiiviiseen kangaspussiin. Pussi saa ensin liota kylmässä vedessä, sitten se pannaan pataan ja kiinnitetään kepin varaan. Pataan pannaan vähän vettä, vaatteet ladotaan kehään tuhkapussin ympärille, vettä lisätään ja vaatteita painellaan, että ilma saadaan niiden välistä pois. Tiivis kansi pannaan päälle ja pata saa hitaasti kuumentua. Vaatteita keitetään n. 20 min. Koko ajan on kansi pidettävä kiinni, sillä ilman happi ja lipeä yhdessä syövyttävät vaatteita. Pellavaisia ja villansekaisia vaatteita ei saa keittää lipeässä ja siksi ne nostetaan pois, ennenkuin vaatteet alkavat kiehua. Parasta on silloin nostaa tuhkapussikin pois, ettei lipeästä tule liian voimakasta.

Lipeäkivi.

Lipeäkivi ei mietona liuoksena ja oikein käytettynä syövytä vaatteita enempää kuin tuhkalipeäkään. Kylmän lipeän valmistukseen tarvitaan 5 g lipeäkiveä sangolliseen vettä ja vaatteiden keittämiseen 100 g lipeäkiveä 100 litran vetoiseen pataan. Jos lipeäkiveä käytetään vaatteiden keittämiseen, on se liuotettava padassa olevaan kylmään veteen ja vasta kun se on liuennut, ladotaan vaatteet pataan. Keittämisessä noudatetaan samoja neuvoja kuin tuhkalipeää käytettäessä.

Lipeäkivi on voimakasta myrkkyä. Sen säilytyksessä ja käytössä on noudatettava suurta huolellisuutta.

Potaska.

Potaska sopii myös vaatteiden keittämiseen. Se ei ole niin syövyttävää kuin lipeäkivi. Noin 250 g potaskaa vastaa 100 g lipeäkiveä ja 4 litr. koivupuuntuhkaa. Potaskaa käytetään samoin kuin lipeäkivea.

Sooda.

Sooda sopii veden pehmentämiseen ja vaatteiden liottamiseen. Kidesoodassa on n. 65 % vettä sekä epäpuhtauksia ja sen pitkäaikainen ja yksipuolinen käyttö harmaannuttaa vaatteet, vedetön sooda ei aiheuta näitä haittoja. Veden pehmentämiseen tarvitaan n. 1 rkl. sangolliseen vettä ja vaatteiden liottamiseen 200 g vedetöntä tai 300-500 g kidesoodaa 100 vesilitraa kohden.

Suolavesipesu.

Suolavesipesu sopii villasukille ja tummille neulevalmisteille. Vaatteet puhdistetaan pölystä. Sangolliseen kylmää vettä lisätään kourallinen (2 rkl) suolaa. Tässä saavat vaatteet liota yli yön. Vaatteet pursutaan ja voidaan panna uuteen suolaveteen muutamiksi tunneiksi. Huuhdotaan useassa kylmässä vedessä. Mikäli sukissa on tunkkainen haju, lisätään suolaveteen muutama tippa sterisol-liuosta.

Vaaleat villavalmisteet vaativat lämpimän saippuapesun. -- Suolavedessä voidaan myös liottaa nuhaset nenäliinat ennen pesua.

Saippuajuuripesu.

Saippuajuuripesu sopii tummahkojen villakangasvaatteiden pesuun. Noin 50 g saippuajuurta tai kvillajakuorta ja litr. vettä keitetään ½ tuntia ja siivilöidään. Pestävä vaate kastellaan ensin pesunlämpöisessä, puhtaassa vedessä. Jos vaate on likaisempi, annetaan sen liota kylmässä liuoksessa, mutta jos vaate ei ole kovin likainen, pestään se haaleassa liouksessa, joka voidaan miedontaakin. Vaate huuhdotaan samanlämpöisessä vedessä.

Katajavesipesu

Katajavesipesu sopii tummille vaatteille. Katajanoksia pannaan saaviin tai sankoon niin paljon kuin mahtuu. Kiehuva vesi kaadetaan päälle. Astia peitetään ja katajat saavat hautua. Vesi siivilöidään. Likaiset vaatteet kastellaan ensin pesunlämpöisessä, puhtaassa vedessä. Pannaan senjälkeen muutamaksi tunniksi likoamaan katajavesiliuokseen. Pursutaan siinä puhtaiksi ja huuhdotaan senjälkeen samanlämpöisissä vesissä.

Vauvan vaatteiden pesu.

Vaatteet pannaan heti käytön jälkeen kylmään veteen. Pehmeä vesi on parasta. Liotusvettä vaihdetaan kerran tai pari. Vaatteet pursutaan pois ja keitetään tuhkalipeä- tai potaskavedessä. On hyvin tärkeätä, että vaatteet huuhdotaan ensin lämpimässä ja sen jälkeen useassa kylmässä vedessä.

Nyrkkipyykki.

Valkoinen ja värinsä pitävä pienpesu liotetaan ammoniakinsekaisessa, kylmässä vedessä yön yli. (½- 1 rkl. 25 % ammoniakkia 5 litralle vettä). Aamulla pursutaan vaatteet vedestä ja likaisempiin kohtiin hierastaan saippuaa. Vaatteet pannaan pesuvatiin tai kasariin samanlaiseen ammoniakkiliuokseen. Astia peitetään ja pannaan tulelle. Saa hitaasti kuumentua, mutta ei kiehua. Hierotaan puhtaaksi ja huuhdotaan. Arat vaatteet liotetaan vain kylmässä vedessä, mutta kuumennetaan ammoniakinsekaisessa liuoksessa.

Ikkunaverhojen pesu.

Verhot tomutetaan, laskostetaan ja annetaan liota kylmässä, pehmennetyssä vedessä muutamia tunteja, vettä vaihdetaan välillä. Sangolliseen kiehuvaa vettä lisätään 1 rkl. ammoniakkia ja ½ rkl. tärpättiä sekä vatkataan saippuaa niin paljon, että vesi hyvin vaahtoaa. Verhot upotetaan sankoon, joka peitetään. Jäähtyneenä pursutetaan verhot vedestä pois ja huuhdotaan useaan kertaan.

Työvaatteiden pesu.

Hyvin likaisten työvaatteiden liottamiseen käytetään sangolliseen kylmää vettä 1 rkl. tärpättiä ja 2 rkl. ammoniakkia. Vaatteet saavat liota useitakin tunteja, jonka jälkeen ne pestään suurpesun yhteydessä. Myöskin katajavesi sopii likaisten työvaatteiden liottamiseen sekä kortittomat pesujauheet.

Hiekka saippuan korvikkeena.

Käsien pesussa voidaan käyttää hienoa rantahiekkaa saippuan korvikkeena. Hiekkaa kaadetaan n. ½ litraa pesuvatiin ja sen päälle mieluummin lämmintä vettä. Kädet pestään hiekalla ja vedellä hankaamalla ja huuhdotaan toisessa vadissa puhtaalla vedellä. Kun hiekka ensimmäisessä vadissa on laskeutunut pohjaan, kaadetaan siitä vesi pois, joten hiekkaa voidaan käyttää useampia kertoja. Hyvä keino työpajoissa, maa- ja puutarhatöissä, taloustyössä ym. työskenteleville.

Omatekoinen käsienpuhdistusjauhe.

Otetaan yhtä paljon tuhkaa (etenkin koivuntuhka on hyvää) ja sahajauhoa, jotka kummatkin seulotaan tai puhdistetaan rauta- ym. vahingollisista roskista. Sahajauhoja ja tuhkaa keitetään hieman, seos siivilöidään vedestä, sahajauhot kuivataan ja käsienpesujauhe on valmis. Myöskin voidaan sahajauho ja tuhka sekoittaa keskenään kastelemalla sahajauho, mutta tällöin on tuhkaa laitettava vähemmän.

Pihkasaippua.

2,5 kg pihkaa, n. 6 l vettä, 400 g lipeäkiveä, suolaa.

Saippua keitetään näistä aineista tavalliseen tapaan. Pihkan lisänä voidaan myös käyttää rasvaa. Kelpaa vaikkapa -- parranajoon.

Tekokuitukankaitten suurpesu.

Kun nykyään valmistettavat valkokankaat suurimmaksi osaksi ovat tekokuitukankaita, olipa sitten kysymys lakana-, tyynyliina-, pyyhe-, pöytäliina- ym. kodin liinavaatevarastoon kuuluvista tekstiileistä, on niiden suurpesussa myöskin noudatettava juuri näille sopivia menetelmiä. Ne poikkeavat huomattavasti niistä tavoista, joilla on totuttu pesemään luonnonkuiduista valmistettuja puuvilla- ja pellavakankaita. Erikoista huomiota on kiinnitettävä myös pesuaineisiin. Säännöstelyvapaista pesuaineista sopii tekokuitukankaiden pesuun seuraavat ainemäärät:

Kalsinoitua soodaa 1 rkl. sangolliseen vettä,
kidesoodaa 2 rkl. sangolliseen vettä,
kortitonta pesujauhetta 1 rkl. sangolliseen vettä,
lipeäkiveä 5-10 g sangolliseen vettä,
tuhkalipeää 1 l sangolliseen vettä, (valm. sangollisesta tuhkaa ja 8-10 sangollisesta kuumaa vettä).

Valkoiset tekokuitukankaat, kuten lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet ym. pestään seuraavasti:

Liotus.

Vaatteet saavat liota kylmässä tai aivan haaleassa, pehmeässä tai edellämainittuun tapaan pehmennetyssä vedessä yli yön tai vähintään 4 tuntia. Liotuksen alkupuolella on vaatteita hämmennettävä varovasti muutaman kerran. Liotuksen jälkeen vaatteet huuhdotaan ja vesi puserretaan pois, jotta myöhemmin kuumennettaessa liotuksessa irronneen lian pinttyminen vaatteisiin estyisi.

Pesu.

Tekokuitukankaita pestäessä on vältettävä käsin hieromista. Siksi siirretään pestävät vaatteet pataan, jossa on vettä noin sangollinen yhtä vaatekiloa kohti (kuivia). Veteen lisätään n. ruokalusikallinen kalsinoitua soodaa (tai pari ruokalusikallista kidesoodaa) tai liottamiseen käytettyä pesujauhetta. Pataa lämmitetään vähitellen n. 60-70 asteeseen ja vaatteita hämmennetään ja puserrellaan tässä lämpötilassa n. 15-20 min. ajan. Jos on käytettävissä saippuaa, niin lisätään sitä lastuiksi vuoltuna tähän pesuliuokseen n. 20 g vesisangollista kohti. Saippuaa lisääminen suoritetaan vasta sitten kun pesuliuos on kylliksi kuumaa ja sooda tai pesujauhe on ehtinyt pehmittää vettä, jotta niukkaa saippuaa ei turhaan hukattaisi veden pehmentämiseen.

Kuumentaminen, ei kiehuttaminen.

Edellämainittu 60-70 asteen lämpötila on useimmiten riittävä tekokuitukankaitten pesussa, mutta tarpeen vaatiessa voidaan valkoisia vaatteita kuumentaa (aivan hätätilassa hiljalleen keittääkin) n. 10 min. ajan liuoksessa, jossa on n. ruokalusikallinen pesujauhetta sangollista vettä kohti.

Jos vesi on kovaa, on saippua huuhdottava pois pesun jälkeen, ennen kuin vaatteet siirretään kuumennusveteen, jotta kalkkisaippuan muodostuminen estyisi.

Huuhtominen.

Pesun tai kuumentamisen jälkeen nostetaan vaatteet varovasti padasta, liuos puserretaan tai valutetaan niistä pois, minkä jälkeen vaatteet huuhdotaan pari kertaa vähässä lämpimässä vedessä ja sen jälkeen riittävän monta kertaa runsaammassa vedessä.

Kuivatus.

Vaatteet kuivataan tavalliseen tapaan. Nopea kuivatus on paras.

Mankeloiminen.

Vaatteet kostutetaan tasaisesti, vedetään suoriksi ja kääritään tiukaksi kääröksi. Mankeloimisen jälkeen vaatteita ei saa latistaa (valssata).

Erikoispesut.

Värinsä pitävät kirjavat vaatteet, kuten alusvaatteet, esiliinat, miesten paidat ym. pestään samaan tapaan kuin valkoisetkin vaatteet suurpesun yhteydessä. Kirjavat vaatteet on koko pesun ajan pidettävä runsaassa vedessä ja pesu tehtävä mahdollisimman nopeasti, jotta värit eivät pääse sekaantumaan.

Vistra- ja silkkikankaiset vaatteet. Ennen pesua on puvusta otettava tarkat mitat muistiin ja värin kestävyyttä kokeillaan tilkulla tai vyöllä. Jos väri lähtee, on pesu toimitettava hyvin varovaisesti ja nopeasti. Tahrakohdat merkitään ennen pesua näkyvällä langalla. Pesuveteen voidaan lisätä booraksia tai ammoniakkia, 2 teelusikallista jompaakumpaa ainetta 5 litraan vettä.

Puvun peseminen. Pestua varten varataan pesu- ja huuhdevedet valmiiksi. Pieneen, kuumaan vesierään liotetaan booraksia tai ammoniakkia ja sen jälkeen vatkataan saippuaa, niin että vesi hyvin vaahtoaa, lisätään kylmää vettä tarpeellinen määrä. Tässä kädenlämpöisessä (n. +35 ast.) vedessä puserretaan puku kohta kohdalta puhtaaksi. Sitä ei saa voimakkaasti hieroa rystysiä vastaan. Mikäli jotain kohtaa halutaan erikoisesti käsitellä, levitetään se kämmenelle ja toisella sivellään sitä varovaisesti. Puku huuhdotaan kahdessa, kolmessa pesunlämpöisessä vedessä. Ensimmäiseen huuhdeveteen voidaan värien kirkastamiseksi lisätä etikkaa sen verran, että vesi hieman tuoksahtaa sille.

Puvun kuivaus. Puku kääritään pyyhkeen sisälle ja jos pelätään värien sekaantuvan, pujotetaan pyyhkeet kaikkialle kaksinkerroin oleviin kohtiin, kuten hihoihin, taskuihin ym. Pyyhkeen sisällä kierretään pukua kuin mankeloiden, muutaman kerran. Pukua ei saa kosteana käärönä jättää seisomaan. Jos sitä ei voida heti silittää, ripustetaan se vaateripustimen varassa kuivumaan tuuliseen paikkaan.

Puvun silitys. Tekokuitukangas silitetään kosteana, mutta kreppi- ja cloquekankaat vasta kuivina, jotta kankaan kuviokudos säilyisi. Silitysrauta ei saa olla liian kuuma.

Sillavillakudonnaisten pesu.

Valkoiset sillavillavalmisteet pestään samoin kuin vistra- ja silkkikankaat. Tummaväriset sillavalmisteet pestään suolavedessä liottamalla seuraavasti:

Sangolliseen kylmää vettä lisätään 2 rkl. tai kourallinen suolaa. Vaatteet puhdistetaan pölystä ja painellaan suolaveteen. Vaate saa liota siinä yön ajan. Vaatteita puserrellaan ja voidaan ne vielä panna uuteen suolaveteen muutamiksi tunneiksi. Huuhdotaan useassa kylmässä vedessä ja nostetaan kuivumaan. Villavaatteet kuivataan tasaisella alustalla.

Niinkuin alussa mainittiin, oli saippua vanhalla ajalla ja vielä kauan aikaa keskiajallakin joko kokonaan tuntematon tai hyvin vähän käytetty. Ihoon ja vaatteisiin saatettiin ruiskuttaa hajuvesiä, jotka tukahduttivat epämiellyttävän hajun, mutta sen syytä, likaa ne eivät tietysti poistaneet. Pidettiinpä keskiajalla likaisuutta kristillisenä hyveenäkin. Muuan historioitsija sanoo, että "enimmin kunnioitetut pyhimykset olivat tulleet inhoittaviksi likaläjiksi". Eräs ruskeankeltainen väri, "isabellaväri", on saanut nimensä siitä, että Espanjan kuningatar Isabella Aragonialainen, joka eli keskiajan lopulla, piti erään pyhän lupauksen takia samoja alusvaatteita pesemättöminä niin kauan, että ne saivat mainitun värin. Mutta ilman pyhiä lupauksiakin oli likaisuus kuninkaallisissa hoveissakin tavaton puhumattakaan kansan keskuudessa vallitsevasta saastaisuudesta.

Tunnettu saksalainen kemisti Liebig on lausunut, että mitä enemmän joku kansa käyttää saippuaa, sitä sivistyneempi se on ja sitä suurempi on sen hyvinvointi. Saippuan käyttö on siis tämän mukaan kulttuurin mittapuu. Nykyajan sivistyneelle ihmiselle onkin saippua välttämättömyystavara jokapäiväistä käyttöä varten sekä ruumiin hoidossa että myös muun puhtauden ylläpidossa. Mutta kun saippuaa ei sivistynyt ihminen nyt kerta kaikkiaan mielin määrin saa, on hänen -- kehittyneen älynsä avulla -- ratkaistava tämä ristiriita edukseen toisin. Jos nykyistä saippua pulaa vielä jatkuu jonkin aikaa -- kuten todennäköistä on -- niin varmaankin keksitään muitakin saippuamattomia pesutapoja kuin edellä on esitetty. Mutta jo niidenkin turvin tulemme toimeen.

Pois Pula ja Puutteet, 1943, kirjoittanut Untamo Utrio.