Amanita phalloides Fr., Petollinen kärpässieni. ††

Amanita bulbosa Bull., A. viridis Pers., A. virescens Vaill.
Amanita ks. A. muscaria; phalloides = nuorena Phallus impudicus-sienen kaltainen.

Lakki päältä vihertävä, harvoin ulkoverhon jätteistä valkotäpläinen kuten kärpässieni. Lakin päällyskelmu irtautuu helposti vedettäessä. Kannan yläosan ympärillä kalvosimen lailla riippuva ehyt tai liuskainen rengas. Kanta tyvestään sipulimaisesti turvonnut; sitä ympäröi selvä, noin 1 sm korkea tuppi. Sienen liha valkoinen, lakin kelmun alla heikosti vihertävä, tuoksultaan äitelän vastenmielinen, maultaan miellyttävä. Pääasiallisesti lehtimetsissä. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Amerikka.

Myrkyllinen. Tämän, samoin kuin edellisenkin lajin, vaikuttavat aineet ovat kemialliselta kokoomukseltaan selvittämätön hiussuonimyrkky, verenpunaa liuottava fallini, eräs kouristusmyrkky ja pieniä määriä muskarinia. Näistä on hiussuonimyrkky vaarallisin.

Hiussuonimyrkky vaikuttaa keskushermostoon ja saa aikaan hiussuoni- ja aineenvaihtovaurioita.

Pahinta on, että myrkytysoireet esiintyvät vasta 10—20 tunnin jälkeen sienen nauttimisesta, jolloin imeytyminen mahalaukusta ja suolistosta muuhun ruumiiseen on jo tapahtunut. Tällöin ilmenee pahoinvointia, ylenantoa, ankara, kolerantapainen ripuli, seurausilmiöinään verensakkautuminen, verenkiertohäiriö, voimain katoaminen, sinertyminen (cyanosis) ja äkkiheikentyminen (kollapsi). Toisena päivänä esiintyy järjen sumenemista suolistohäiriöitten heikentyessä; kolmantena päivänä havaitaan eri sisäelinten vahingoittumisesta johtunutta ja yhä lisääntyvää häiriintymistä yleisai-neenvaihdossa, mikä verenkiertohäiriöiden ohella aiheuttaa kuoleman. Kuolema voi kohdata jo toisena päivänä sydämen heikkoudesta johtuneena, mutta jos myrkytyksen saanut selviää kolmannesta päivästä, on toipumistoiveita olemassa. Viidennen päivän jälkeen voi paranemista pitää varmana.

Myrkytyksen hoidossa toimitetaan maha- ja suolisto-huuhtelu ja annetaan eläinhiiltä, virkistysaineita, keittosuolaliuosta ihonalaisesti, uzaraa suolistohäiriöihin sekä tarvittaessa rypälesokeria insulinin kanssa laskimonsisäisesti.

Keski-Euroopassa on myrkytyksiä sattunut usein, kun näitä sieniä on sekoitettu herkkusieneen, jota ne muistuttavat.

Keitettyinä myrkyttömiä (keittovesi on myrkyllistä), mutta muuten myrkyllisiä helttasieniä ovat ainakin seuraavat:

Amanita rubescens Fr., Punertuva kärpässieni, †
Lactarius flexuosus Fr., Haaparousku, †
Lactarius necator Pers., Mustarousku, †
Lactarius piperatus Scop., Valkorousku, †
Lactarius rufus Scop., Kangasrousku, †
Lactarius serobiculatus Scop., Keltarousku, †
Lactarius torminosus Schaeff., Karvarousku, karvalaukku, †
Lactarius trivialis Fr., Metsärousku, †
Russula-lajeista † useimmat; myrkyllisin on kuitenkin R. emetica Fr., Kirpeä hapero.

Kaikissa edellämainituissa helttasienissä lienee vaikuttavina aineina hiussuonimyrkkyä ja muskarinia; Lactarius-lajeissa lisäksi nähtävästi kouristusmyrkkyä ja Russula-lajeissa muskaridinin tapaista myrkkyä.

Sienimyrkytykset esiintyvät useimmiten ½—1 tunnin kuluttua sieniateriasta. Ensimmäisiä merkkejä ovat useinkin kurkun korvennus sekä poltot ja kivut mahan seuduilla; sitten seuraa ankara, vaikeissa tapauksissa koleraa muistuttava maha-suolitulehdus. Kouristukset ja äkkiheikentyminen (kollapsi) horroksessa vievät kuolemaan.

Myrkytyksen hoito on sama kuin petollisen kärpässienen myrkytyksessä (ks. s. 31). Mahalaukun ja suoliston pikaisella tyhjentämisellä on kuitenkin tällöin suuri merkitys paranemiselle.

Inocybe-lajit †

ovat myrkyllisiä ja muutenkin ravinnoksi kelpaamattomia. Niiden myrkytyksissä esiintyy maha-suolitulehduksen lisäksi myös keskushermoston häiriöitä.

Myrkyllinen on myös Amanita porphyria Fr.

Hebeloma-lajit ja Volvaria speciosa Fr. ovat joko myrkyllisiä tai ainakin epäiltyjä.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.