Trifolium pratense L., Puna-apila. Trifolium repens L., Valkoapila.

Kummastakin lajista käytetään kansanlääkinnöissä vartta lehtineen sekä kukkia ja juurta keitteenä niin hyvin sisällisesti kuin ulkonaisestikin pitkällisissä, katarrillisissa sairauksissa, varsinkin keuhkoputkikatarrissa, vatsakatarrissa, valkovuodossa, sidekalvotulehduksessa ja peräpukamavaivoissa.

Trifolium arvense L., Jänönapila.

Versosta ja kukista valmistettuja keitteitä käytetään kansanlääkinnöissä ripuliin ja juodaan rintateenä.

Coronilla varia L., Kirjava nivelvirna. †
Coronilla scorpioides (L.) Koch, Skorpioni-nivelvirna. †

Edellinen monivuotinen, jälkimmäinen yksivuotinen ruoho. Kukinto lehtihankainen, pitkäperäinen sarja. Palko kunkin siemenen välillä kuroutunut, väliseinäinen, nivelosittain katkeava. Edellisellä kukissa purje ruusunpunainen, siivet ja venho valkeat; sarja mykerömäinen. Jälkimmäisellä kukat keltaiset, harvakukkaisessa sarjassa. Edellistä tavataan hyvin harvinaisena Laatokan Karjalassa, jälkimmäistä on tavattu satunnaisena Uudellamaalla.

Myrkylliset. Nivelvirnoissa on digitaliksen tavoin vaikuttavaa koronillini-glykosidia.

Myrkytyksissä ilmenee: pahoinvointia, ankaraa ylenantoa ja ripuli, maha-suolitulehdus, tajuttomuus, kouristuksia sekä kuolema horrokseen muutaman tunnin kuluttua.

Myrkytyksen hoito on sama kuin Convallaria majalis-myrkytyksessä (ks. s. 66).

Vaikkakin koronillini ja uutos koko kasvista ovat melkein yhtä tehokkaita kuin digitoksini ja niitä on myös kokeiltu sekä suositeltu astmaattisina kohtauksina esiintyvissä sydänneurooseissa valtimoa voimistuttavina ja virtsaneritystä kiihottavina, ei kasveja ole silti otettu käytäntöön lääketieteessä.

Ulex europaea L., Piikkiherne. †
Genista tinctoria L., Väriherne. †

Kumpikin on meillä satunnaiskasvi, edellinen Varsinais-Suomessa, jälkimmäinen Uudellamaalla. Ne ovat pensasmaisia varpuja, hetiöltään monadelfisia. Kummankin verhiö 2-huulinen; teriö keltainen, tylppävenhoinen. Lehdet yksinkertaiset, mutta edellisen lehdet jäykät, pistävään otaan päättyvät, jälkimmäisen tylpähköt, pehmeään otaan päättyvät. Edellisellä sitäpaitsi lehtihangoissa oraoksia.

Myrkylliset siemenet. Kummallakin lajilla on siemenissään kemialliselta kokoomukseltaan vielä täysin selvittämätöntä cytisini- (= uleksini-)alkaloidia.

Cytisini vaikuttaa selkäytimeen ja periferisten liikehermojen keskuksiin ensin kiihottavasti, sitten lamaannuttavasti, ja kohottaa verenpainetta. Se on saanut nimensä Cytisus laburnumista (= Laburnum vulgare), jonka kasvin yhteydessä siitä tulee lähemmin puhetta.

Väriherneen versoa on ennen käytetty nimellä Herba cytisogenistae lääketieteellisenä rohdoksena.

Kansan keskuudessa on sen versoa, kukkia ja siemeniä käytetty virtsaneritystä kiihottamaan. Kasvin keitteen on sanottu edistävän myös suolen tyhjenemistä.

Lathyrus silvester L., Metsänätkelmä. (†)
Lathyrus sativus L., Peltonätkelmä. (†)

Kummallakin on siemenissään, vaikkakaan ei aina, erästä myrkyllistä ainetta; tämä voi saada aikaan ihmisten ja karjan keskuudessa ankaria, latyrismukseksi nimitettyjä myrkytyksiä, jotka ilmenevät kiihko- ja lamaannustiloina. Myrkytykset esiintyvät Keski-Euroopassa usein joukoittain, ja niitä on aikaisemmin pidetty erikoisena tautina. Aineita, joista myrkytykset johtuvat, ei ole tutkittu. Mahdollista on, että näiden kasvien myrkyllisyys on jonkun loissienen aiheuttama (ks. Equisetum, Lolium temulentum ja Capsella bursa pastoris).

Jotkut muutkin hernekasvit saattavat näköjään käydä lois-sienten vaikutuksesta karjalle myrkyllisiksi, kuten äskettäin apilansyönnistä meillä hevosten keskuudessa sattuneet lukuisat kuolemantapaukset osoittavat.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.